Oma blogiluettelo

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kesää odotellessa


Kuuntelin E4X jenkki qson vääntämistä maanantaina aamuna 05.00 utc maissa, 14024 täällä oli useita entiseltä W6 ja 7 alueilta asemia joita olisin pystynyt lukemaan, mutta ne harvat itärannikon asemat taas ei täällä kuulunut. Kutsujia oli kuitenkin tuvan täydeltä, Palestiinassa oli selvästi lukemisvaikeuksia. Olikohan siellä asemien keskinäisiä häiriötä, koska samaan aikaan oli sieltä asemat 40 m cw:llä 17 m rytyllä äänessä. A-indeksi oli jo pudonnut hiukan eilisestä 28 mutta oli vielä 25.

Kuitenkin täältä on minulle vuosien saatossa tullut sellainen käsitys että ei se aurora tuolla etelässä niin pahasti tapa jenkki tai japsi keliä kuin täällä pohjolassa. Monessa kisassa on ollut ilo kunnella välimeren asemien jenkkipileuppia kun täällä ei ole kuulunut mitään. Omakohtaista kokemusta ei etelästä workkimisessa ole.

Tokelau Isl ZK3X ilmestyi dx-vihjeisiin maanantaina heti aamusta, kuulo havaintoa en kuitenkaan saanut. Ryhmän aikataulu taisi mennä sekaisin kun T31 ei voitu mennä, alukseen tulleen moottori vian vuoksi.

5W0OX, ZK3X, T31X, T31UR – Pacific Odyssey 2010 DX-World
http://dx-world.net/2010/5w0ox-zk3x-t31x-t31ur/


Linkki

Taloustieteilijät väittelevät, säästääkö Eurooppa itsensä hengiltä Talous ja politiikka YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/05/taloustieteilijat_vaittelevat_saastaako_eurooppa_itsensa_hengilta_1722209.html?origin=rss

Paikallisen kappeliseurakunnan filosohvi entisessä Esson baarissa:
Elämä on sukupuoliteitse tarttuva tauti, joka johtaa kuolemaan.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blospot.com/

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Palestiina E4X pitää tarjontaa yllä, A-indeksi sotkee keliä



Täältä löytyy kartalta myös 10 m bandin keli tilanne, siis annettujen vihjeiden perusteella siis ainakin kuultu ja tietysti vastaavat 6 m, 4m ja 2 m jne osalta. kiitos 80 m bandilla saaduista viheistä ja Googlella loput

Hyvä apuväline 10 m bandilla Palestiinan E4X kelien seuraamiseen. Kolmen minuutin sisään lupaavat että vihje tulee kartalle ja sieltä se tuli, piti ihan kokeilla.

V-UHF QSO real time maps - EU - 28
http://www.vhfdx.net/spots/map.php?Lan=E&Frec=28&ML=M&Map=EU
Kiitos 80 m bandilla saaduista vihjeistä eri OH5 asemilta ja Googlella löytyi loput. Kysyvä ei tieltä eksy, ja usein löytää perille jos ei muuten niin oikeiden hakusanojen avulla. Tietysti linkin lähettäminen suoraan sähköpostilla on mukavampi kuin tankata netti osoitetta bandilla kirjankirjaimelta. Se on sitä viestinnän edelläkävijöiden herkuttelua.

E4X tuli pitkin päivää 10 m ssb ja 12 m cw:llä silloin kun kuuntelin, myös 80 ja 160 m tulossa siellä ohjelmaan kun saavat antennit ylös.

A-indeksi vain nousi, viikonlopun aikana ei WPX dx - qsot olleet mitään herkkua, E4X istui 14195 ja workki etupässää EU:ta ja jenkkilä ruikutti clusterilla ettei ole keliä Palestiinaan. Huomenissa lupasivat olla 20 m cw:llä ihan jenkkilään varten.

Marionilta ZS8M ei nyt viikonloppuna ole edes vihjettä irronnut.

Ampiaisia pörrää mustikan ja puolukan kukissa. Luonnon mehiläisten pesiä ei ole liiemmin näkynyt, takavuosina niillä oli pesä aina ulko puuceen katossa. Tai luonnonvadelma pensaassa.
Järvesi on ainoastaan +14 C.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blospot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 29. toukokuuta 2010

Palestiina E4X ja A-indeksi



VK9LL tuli sopivaan ainakaan 160 m cw:lle aika ikkuna tänne pohjolaan on 19.00 –20.00 utc ja hyvin kuului, taajuudella myös ne tilulilu majakat. Taajuus ei sopinut minulle, majakat haittasi pahasti kuuntelua, OH2BO piti sinne yhteyden silloin heti vihjeen jälkeen joka tuli japanista.

Palestiina kutsulla E4X on ollut hyvin tarjolla lauantaina aamulla 20 m ssb riitti, pelkkä 100 w. Hyvin on ollut tarjontaa monilla bandeilla. Jopa 12 m cw:llä päivällä tullut hyvin tänne kaakonkulmalle, raportoi Jussi OH3LCH. Itse olin Kekäleniemessä OH5AG leirillä muutaman tunnin päivä käynnillä. Samalla bandilla ssb kiinnostaa ja 10 m taas cw ja 160m ssb, siinä tuon dxcc-maan puutteet.

E4X loki löytyy http://www.dxfriends.com/e4x/log.php

A-indeksi taas lauantaina ehtoolla nousi ennusteen mukaisesti, WPX cw workkijoiden iloksi jopa OG0Z 20 m signaalissa oli auroran tuomaa käheyttä ja jenkki suunta näytti illansuussa olevan ihan tukossa ja kuulemma myös japsit oli harvassa. samalla bandilla.

Contest Club Finland - Kalakukko 2010 Tulokset , nyt sivuilla on CW ja RTTY tulokset
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=90&Itemid=2

Linkki

Velkakello.fi
http://www.velkakello.fi/


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 27. toukokuuta 2010

Putin ja Vanhanen sopivat tänään uudesta deleted dxcc-maasta



Saimaa kanavan vuokrasopimuksen sisältö muuttui, Venäjän puoleinen vuokra alue pienenee, kun Suomi luopuu Suomenlahden suulla sijaitsevan Malyj Vysotskij -saaren eli Ravansaaren vuokraamisesta. Siinä meni yksi dxcc-maa deleted listalle R1MV. Milloin ARRL sen julkaisee ja määrittelee päivän josta alkaen se on siellä deleted listalla, en käy edes arvailemaan.

Verkkouutiset - Saimaan kanavan vuokrasopimus uusittiin 50 vuodeksi
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31671:saimaan-kanavan-vuokrasopimus-uusittiin-50-vuodeksi&catid=8:kotimaa-paeaeuutinen-&Itemid=4


DXpeditio Kanton Island kutsuilla T31X /T31UR on peruutettu. Alus joka kuljetti retkeläisiä on kärsinyt moottorivaurion, ja on kääntynyt takaisin koska vikaa ei Kantonissa tai merellä pystytä korjaamaan. Alus oli jo 120 mailin päässä kohteesta.

Auringossa on tapahtunut purkauksia ja niiden vaikutusta odotetaan perjantaina tai viimeistään lauantaina näkyvän HF-keleissä.

Linkkiä

Ajelin muutama kesänä sitten tuolla Outokummun suunnassa ja tämä venäläinen porauskalustoa tai osa sitä tuli tiellä vastaan, luulin että siirrettävä ohjuspatteri siinä on menossa uusiin asemiin.
Olen ymmärtänyt näillä syvien reikien porauksella valtio kuittaili osana vanhoja velkoja joita naapurille oli jäänyt, silloin kun käytiin bilateraalista kauppaa. Taisi siinä Otaniemen labrakin saada uusia laitteita, saven analysointiin.

Syvän reiän salaisuudet kootaan kirjaksi Pohjois-Karjala yle.fi
http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2010/05/syvan_reian_salaisuudet_kootaan_kirjaksi_1713603.html

Mustalipeällä eväät biopolttonesteeksi Turku yle.fi
http://yle.fi/alueet/turku/2010/05/mustalipealla_evaat_biopolttonesteeksi_1710783.html

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Palestiinaa ja Keskistä Kiribatia tulossa



Palestiina E4X on tulossa ääneen 28.5.– 6.6.2010, bandeina 160- 6 m. Jopa 6 m workinta saattaa jopa tänne onnistua. Työskentely ohjeissa 6 m bandin osalta sanotaan ettei omaa lokaattoria pidä antaa olenkaan yhteydessä. Näin yrittävät pitää yhteyden mahdollisimman lyhyenä ja saada monta kutsua lokiin. Ainakin dx-ikkunassa voi näitä yhteyksiä EU voi pitää.
DXfriends - E4X – 2010
http://www.dxfriends.com/e4x/plans.php

5W0OU/MM on ollut tarjolla jo muutamana päivä, joten eiköhän se Central Kiribati kutsulla T31X sieltä ole jo piakkoin tulossa ääneen.

DX-clusteri OH2J kello on käännetty kesäaikaan ja taas vihjeitä näyttää tulevan, välillä oli vähän niukasti tarjolla jostain syystä.

Linkkiä
Energiansäästö kiinnostaa - teoriassa - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article408955.ece?s=r&wtm=-25052010

Vain muutaman euron tähden - näin nuori pilaa tulevaisuutensa Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/05/33760&ext=rss


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 24. toukokuuta 2010

WPX cw on tulevana viikonloppuna - puoliharvinaisia dx-asemia liikkeellä jo viikolla



Vihjeen mukaan ZS8W oli tarjolla helluntaina aamulla 30 m, tyypillinen piraattibandi. Taajuudella kuulin vain OL80OK joka kyllä piti sujuvasti pileuppia, ja tuli kovaa, reilusti db puolella, jo se olisi pitänyt soitta kelloja, ettei kyseessä ole ZS8 asema. Luulen että eka vihjeen antaja UR7IKJ näin halusi saada kyseiselle asemalla vasta-asemia. Onneksi kyseinen asema antoi omaa kutsuaan aika usein, jos sen malttoi vain kuunnella ei mitään epäselvää pitänyt olla, joka oli pitävinään yhteyden ZS8W kanssa yhteyden. Ainakin IZ0MTV piti yhteyden OL0OK kanssa ja laittoi vihjeen että ZS8W on 10109.0, se siitä kuuntelun merkityksestä.

Myöhemmin sunnuntaina päivällä ZS8M oli 21270 japanista tulleen vihjeen mukaan, täällä en saanut signaalia kuuluviin. Myös 18150 oli hiljainen jos ei taajuudelta kutsuvia asemia otetaan huomioon. Näyttää vahvasti että ZS8M workkii vain viikonloppuisin.

Lord Howe Isl. Kutsulla VK9LL on ilmestynyt ääneen, WPX kisaan on asema osallistumassa tosin bandeina silloin 80 tai 160 m, toivotaan että muitakin bandeja ennen kisaa on käytössä. 100 w siellä vain ajetaan, ettei se signaali 80 tai 160 m niin kummoinen voi olla. Nopea vilkaisu auringon nousujen ja laskujen välisistä ajoista antaa noille bandeille tunnin ikkunan täältä sinne 19.00 –20.00 utc välille, mahdollinen grayline eteminen ei siinä ole vielä mukana.
http://www.qrz.lt/ly1df/vk9ll.htm

Pertin päiväkirja

http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 22. toukokuuta 2010

Pilkkuja nyt jo löytyy



ZS8M oli eilen iltapäivällä 14240 ja itäinen suunta näytti kelpaavan hyvin, vihjeistä päätellen. Oletettavasti tulee myös tänään ääneen, koska viikonloput näyttää olevan aikaa paremmin workkia. Olispa äänessä lähempäni auringon laskua, tulis kelipiikkikin siihen. Siellä aurinko laskee noin 14.00 utc ja täällä vasta noin 19.00 utc. Aurinkoon on ilmestynyt pilkkuja, toivo taas elää.

DS2GWM/3 tuli ääneen 14022.0 perjantaina illansuussa AS-080. Myös lauantaina aamusta oli tarjolla 18078.0 samoin yöllä 30 m. Ovat olleet täällä 2007 ja silloin näyttää jääneen väliin.
Southgate Amateur Radio Club IOTA News
http://www.southgatearc.org/iota/2007/opdx_august_12.htm


6 m vihjeitä on tullut ruudun täydeltä, suurelta osalta eu-eu vihjeitä. Kuitenkin varma merkki kesästä sielläkin bandilla.

Myös 10 ja 12 m on ollut ES-keliä ja aktiviteettia, nyt on puuttuvia EU maita helppo noilla bandeilla kerätä ja dx-keliä iltaisin etelään ja sen molemmin puolin. Kelipiikki siinä paikallisen auringonlaskun aikoihin.

Järviveden lämpötila lähestyy + 20 c ja paineet talviturkkien heittoon kasvaa. Vyötäröisiin on jo kasteltu, laituria asentaessa lipsahti kumisaapas vetiseltä askelmalta ja vesi oli silloin vähän päälle +10 c. Ei kyllä tullut mieleen vielä silloin pulahtaa.

Linkki

Tutkimus sisäilman siitepölypitoisuuksista ja mahdolliset ehkäisyt
Etela-karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti
http://www.ekay.net/index.php?group=00000155&mag_nr=8
http://www.ekay.net/data/attachments/SISSIloppuraportti.pdf

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 21. toukokuuta 2010

Lämmintä - pilkut puuttuu



TL0A tuli tiistaina illansuussa taas 10105.4, otti 5 uppia nyt tunaajia oli selvästi vähemmän kuin edellisiltana ja muutenkin oli taajuus rauhallisempi. Nyt tuli ne puuttuvat 30 ja 40 m bandit cw:llä. Myös 80m cw on ollut tarjolla joka myös puutteessa.

Samoalta 5W0OX oli vielä nyt perjantaina äänessä ja tuli hyvin 14003, on siirtymässä Kiribatille. · 5W0OX, Samoa (CQ - 32, ITU - 62, IOTA OC - 097) 18/05-19/05
· T31XKeski Kiribati (CQ - 31, ITU - 62, IOTA OC - 043) 22/5-01/6
· ZK3X, Tokelau (CQ - 31, ITU - 62, IOTA OC - 048) 02.6.-06.06.

OH5AG kesäleiri on 29-30.5.2010 tarkemmin linkistä
Kouvolan Radiokerho ry - OH5AG
http://www.oh5ag.com/


Tapiolan lähettämä esite vakuutusmaksu lomakkeen liitteenä, uusista voimassa olevista henkivakuutus ehdoista, jotka tuli voimaa 1.1.2010 ja niissä oleviin muutoksiin.
Kertoo jo väliotsikossa: ”Paljon muutoksia ehtoihin – vähemmän vakuutusturvaa”
En ole tutustunut ehtoihin tai muutoksiin, mutta nyt uskon jos esitteet niin kertoo.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/



torstai 20. toukokuuta 2010

ZS8M on pihisten kuulunut, paras kelipiikki vielä kokematta


ZS8M qsoilusta on RA3CQ nauhoituksia, ei mitenkään vakuuttavaa tuloa. Ei ihme etten sen bandinpohjan rutinan seasta sitä kuullut. Vaikuttaa että asema on vain viikonloppuisin äänessä, tai näin vain arvaan koska nyt viikolla ei asemaa ole kuulunut.

ZS8M – Marion Island DX-World
http://dx-world.net/2010/zs8m-marion-island/

Nykymenon havintoja

Elintarvikeosastojen liha- ja leikkeiden myyntikalusteet, näyttävät kuin entisen Rautalanka Oy valmistavat vuosien takaiset myyntikalusteet esitteissä – täysin tyhjiä. Selvä yhteys kuin aikanaan Neuvostoliiton lihakaupoissa sahan purua lattialla mahdollisia vesivahinkoja torjumassa, ja kaksi kokonaista sianpäätä ja pari palaa rasvaista siankylkipalaa, tietysti luineen. Kylmälaitteita ei liha-osastoilla tai edes tavarataloissa ollut, myöhemmin 1990 luvulla kaikki poistetut myymälöiden kylmäkalusteet kelpasi hyvin lähinaapurille, etenkin "yhteisomistuksessa” oleviin yrityksiin niitä vietiin paljon, joita myöhemmin vain paikalliset isännöi. Yrittämisessä on aina riskinsä etenkin siellä, ja täällä voitiin omia nyrkkiä puristella ja kiroilla. En tiedä miten siellä vastaavat yritykset maanviljelyspuolella meni, ainakin mahdollisesti saadun sadon tänne saaminen ei aina onnistunut. Hyvä jos saatiin paikallisille markkinoille. Jos näin jossain vaiheessa kuviteltiin.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

tiistai 18. toukokuuta 2010

Jos kutsuvan aseman vfo on ristissä, pitääkö se kaikille kostaa



ZS8M oli koko päivän sunnuntaina 18150, mutta bandin pohja tuolla suunnalla ei antanut lukemisen mahdollisuutta ja iltakelin piikissä oli jo asema oli lopettanut.

Maanantaina iltasella TL0A ilmestyi 10105.5 ja EU kaaos oli melkein heti valmis, hetken siinä upin otto toimi, mutta taajuudelle tuli virittäjistä alkaen, oli bandipoliisia ja oman pileuppin pitäjiä, tarkoitus vain häiritä TL0A workkijoita ja se onnistui. Kymmenen minuutin päästä taajuudella oli ihan hiljaista TL0A oli häippässyt taajuudelta. Seuraava vihje hänestä tuli 20 m ryttyllä. Ja taas hetken päästä oli 10105,5 vuoro ja taas alkoi tunaaminen ja häirintä, heti kun eka taajuudella kutsuja ilmestyi kehiin. Siis selvä kosto kaikilla taajuudella oleville asemille, että kutsuvalla asemalla vfo oli ristissä, tätä asia yhteyttä en silloin ekalla kerralla tajunnut.

Tiistain aamulla TL0A oli hetken 7015 ja taas samaa ilmöitä oli havaittavissa, ei ehkä ajallisesti niin pitkään kuin edellis iltana 30 m bandilla.

TL0A, by DJ8NK and F6EXV in May 2010 - DXInfo, your DX web resource
http://dxinfo.ea3bhk.com/Dxpeditions/TL0A-by-DJ8NK-and-F6EXV-in-May-2010.html


3C0C – Annobon Isl iota AF-039 menevästä porukasta joka piti tulla ensin kolmeksi päiväksi ääneen kutsulla 3C9B Eq – Guinea iota AF- 010 porukasta ei ole kuulunut mitään. Molemmilla olisi hyvin kysyntää. http://www.3c0c-annobon.com

Mustikan kukinta alkanut eteläisillä rinteillä ja pöriseviä pölyttäjiä on liikkeellä. Korvasieniä en ole vielä tontilla havainnut, joka vuosi niitä kyllä on muutama löydetty. Järvivesi on siinä + 16 C maissa pysytellyt nyt jo pari päivää.

Linkit

Maanantain vastainen yö on pahin -   Talouselämä
http://www.talouselama.fi/tyoelama/article158619.ece?s=u&wtm=te-17052010

Veijonkin mielestä lukeminen kannattaa - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article405291.ece


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 15. toukokuuta 2010

K.S Sainion HF-kisa su 16.5.2010



Lauantaina 15 päivä ZS8M ilmestyi vihjeisiin ensin 40, 20, 17, 15 m ssb:llä, valitettavasti olin poissa rigien ääreltä ja kaiken kukkuraksi olin onnistunut saamaan pc-sekaisin ja se ei latautunut ja nettiyhteyttä en saanut, vasta kun toisesta asemasta poistettiin silläkin ollut Windows alkoi homma pelittää joka olisi sieltä pitänyt poistaa jo puolisen vuotta sitten, nyt vasta alkoi yskähtely. Erilaisten käyttäjän, siis minun tekemiä eitoivottuja toimia ohjelman kannalta, saattoin koneen tähän tilaan.

ZS8M keliä omasta qth tällä ohjelmalla, suora lainaus fin-ham listalta.

”13.5.2010 Verkkopohjainen VOACAP-keliennustepalvelu avattu

http://online.voacap.com

Tänään on avattu www-selaimella toimiva keliennustepalvelu, joka käyttää ennusteen laadinnassa amerikkalaista VOACAP (Voice of America Coverage Analysis Program) -ohjelmaa. VOACAP-ohjelmaa pidetään markkinoiden yhtenä parhaimpana HF-alueen etenemistä ennustavana ohjelmistona. Ohjelma ennustaa HF-alueen (3-30 MHz) radioaaltojen etenemistä tilastollisten todennäköisyyksien pohjalta.

Tänään avattu www-pohjainen palvelu madaltaa ohjelman käyttökynnyksen minimiin. Käyttäjän täytyy ainoastaan syöttää lähetys- ja vastaanottopaikan koordinaatit. Koordinaatitkin saa helposti selville VOACAP-verkkopalvelun osoitteesta http://www.voacap.com/qth.html

Keliennuste esitetään kuvana, josta ilmenee todennäköisyys sille, että yhteysvälillä saavutetaan CW-lähetteen vaatiman signaali-kohinasuhteen vähimmäistaso tietyllä taajuudella tiettyyn aikaan.

Tämän palvelun käyttö on ilmaista. Palvelun ideoinnista on vastannut Jari Perkiömäki OH6BG ja teknisestä toteutuksesta ovat vastanneet James Watson HZ1JW ja Juho Juopperi OH8GLV.

VOACAP on tarkoitettu kuukausitason keskimääräisen etenemisen ennustamiseen. Sen avulla ei tämän vuoksi pysty tekemään päivätason ennusteita. VOACAP olettaa aina, että geomagneettiset olosuhteet ovat rauhalliset eli häiriöttömät. Se ei pysty myöskään ottamaan huomioon grayline-etenemistä, sirontaetenemistä tai muuta erikoisempaa etenemismuotoa.

Palvelua koskevat kysymykset ja kommentit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen oh6bg@sral.fi

73 Jari OH6BG ”

Helatorstaina illansuussa suven ensimmäinen ukkosrintama pyyhkäisi vähän järven idänpuolelta pohjoiseen, ei tosin mitään kiirettä pitänyt mennessään, vielä puolen yön aikana kuulun jostain kaukaa jyrinää. Ainoat haitat oli lukuisat lyhyet sähkökatkokset, vain yksi katko oli reilut puolituntia, sekin vasta lähellä puolta yötä. Kyllä Suur – Savon Sähkön verkko sai monta osumaa tässä pommituksessa, nopeasti nykyisin verkko toipuu osumista. Vuohijärveltä johon täältä noin 25 km suunta joka meiltä sattuu näkymään ikkunaan, raportoitiin 100 salaman iskua iltalehden mukaan.

Linkit

Tuotekehitystä johtavat väärät osaajat -   Talouselämä
http://www.talouselama.fi/minavaitan/article405261.ece?s=u&wtm=te-14052010


Ovat tänne lisänneet tuhkapilven karttaan linkin
Watch Air Traffic - LIVE!
http://www.flightradar24.com:80/


Tehokkaaksi muurahaisille täällä havaittu aine
RAID - Sirote
http://www.raid.fi/index.phtml?s=13


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 13. toukokuuta 2010

Lehtipuihin vihreää ja leppien siitepölyä

ZS8M kertoo tulevansa ääneen 15 toukokuuta 20m ssb:llä

Kotimaan HF- kisoja Sainion uusi Muistokilpailu 2010
SSB: 16.5.2010, 10.00–10.59 Suomen aikaa
CW: 16.5.2010, 11.30–12.29 Suomen aikaa
RTTY: 16.5.2010, 13.00–13.59 Suomen aikaa

Täydelliset säännöt
Contest Club Finland - K.S. Sainio Muistokilpailu 2010
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=89&Itemid=2


Kovasti on tuo ulkotyöosasto viimepäivinä työllistänyt, kukkapenkkiä olemme väsänneet, ja lehtikompostin multaa luonnonvaraisessa kivisessä rinteessä siirtänyt ja käsivarren lihakset kipeiksi saanut. Järvivesi näytti jo +10 asteeseen nousseen, ei vielä tehnyt mieli saunasta järveen poiketa.

Kirjosiepot näyttää asuttaneet talitinteiltä tyhjäksi jääneet pihapiirin pöntöt. Pari joutsenta taas näyttää järvellä viihtyvän, samoin oli tilanne viime keväällä. Mahdollisesta pesinnästä en kuitenkaan tehnyt havaintoa. Kuikka pariskunta näyttää taas hyvin viihtyvän ja käytös kuin järvellä pesijällä yleensä. Rantasipi pariskuntakin taas havaittu, samoin sinisorsa paikallisessa lahdessa näyttää viihtyvän. Telkät ei naapurin uudesta pöntöstä näytä piittaavan, vanha ja sammaloitunut oli kait kodikkaampi.

Ekostelun huippua on ne tv-ohjelmat joissa kerrotaan että kaksi vuotta vanha keittiö- tai muu huone kalustus ja seinän päällysteet laitetaan uusiksi. Jättäisivät edes sanomatta kuinka vanha se edellinen oli. Tuntuu kuin sillä lyhyen aikavälin rempan korostamisella, halutaan vain korostaa, meillä on euroja jolla mällätä. Kun kyseessä ei ole asunnon uusi omistaja, vai onko kyseessä uusioaviopari, jossa taistellaan vielä kaapinpaikan määrääjästä. Hyvä riidan syy seuraavaan eroon.

Linkki

Maailmanperintökohde Verla aloittaa kesäkauden - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/article404388.ece?s=u&wtm=tt-12052

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

tiistai 11. toukokuuta 2010

Odotellaan - aktiivisesti

ZS8M pitäisi ilmestyä tällä viikolla ääneen, jos ilmestyy miten selviytyy päälle kaatuvasta pileupista, ettei vain tule bandilletuloa pelkoa.

3C0C/3C9B tiimi EA5BYP, Elmo ja EA5KM, Javi. Ryhmä kertoo jos takaiskuja ei tule, operaatio alkavat tämän kuun puolenvälin maissa, ensin kutsulla 3C9B Eqvatorial Guinealta, kolmen päivän toimintaa. Ja sen jälkeen 14 päivää kutsulla 3B0C Annobon Isl. Toivotaan että Annobonille on saatu raivattua lentokenttä lentokuntoon, että lentotoiminta olisi mahdollista. Muistan jo Martin ja Villen valitelleen ns. kiitoradan kuntoa jo vuoden 1971 reisulla.
www.3c0c-annobon.com

ZL4DB/VK0M Macquarie Isl. on varmistunut kutsuksi, lupa on voimassa 90 päivää, jolla Denis tulee Anza nettiin joka on 14183 päivittäin 05.15 utc, milloin aktivointi alkaa ei ole tietoa.

UT5UY Alexin ryhmä reissuaa seuraavasti
5W0OX, Samoa (CQ - 32, ITU - 62, IOTA OC - 097) 18/05-19/05,
T31XKeski Kiribati (CQ - 31, ITU - 62, IOTA OC - 043) 22/5-01/6
ZK3X, Tokelau (CQ - 31, ITU - 62, IOTA OC - 048) 02.6.-06.06.
http://www.uz1hz.com/pacificodyssey.html


Linkit
Nettiradiot - Mediamonitori
http://www.mediamonitori.fi/index.php/nettiradiot

Mistä löytyy rahaa, kun valtiot lainaavat valtavia summia yhtä aikaa? – Suomenkuvalehti.fi
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/mista-loytyy-rahaa-kun-valtiot-lainaavat-valtavia-summia-yhta-aikaa


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 10. toukokuuta 2010

DX-clusterin vihjeet ja todellisuus

Olen kytännyt K8LJG/4 joka on iota NA-138, usein taajuudella 14040 ja eilen iltasella oli tullut asemasta vihje, tosin olin puolentuntia vihjeen antamisesta myöhässä. Kuitenkin menin taajuudelle ja joku todella heikko asema siinä piti pileuppia, ja tietysti luulin että siinä se oli. Kerran jo koolasin, en kuitenkaan silloin sitä mahdollista vastausta pystynyt lukemaan, joten ei merkintää täällä lokiin. Taajuudella uskollisesti päivystin, että jos keli nousisi ja lukeminen olisin pystynyt.

Keli muuttui ja aloin kuulla asemaa, kutsua en kuitenkaan siinä vaiheessa vielä ole kuullut kuitenkin kutsuin ja pidin 559/559 raportein yhteyden. Aloin kaivella paperilokia esille kirjaamista varten, joka toimii varmuuskopiona kaikista yhteyksistä. Ja siltä se aseman kutsukin tuli joka oli LA/DL5DSM iota EU –141. Yhteys lokiin uutta iotaa siitä ei tullut, K8LJG/4 oli edelleen haussa koska NA-138 oli puutteessa.

Kannattaa kuunnella bandilta aseman kutsu, eikä luottaa dx-clusterin infoihin, tämä asema vihjattiin minun yhteyden jälkeen.

Myöhemmin illalla oikea asema ilmestyi 18089, keli ei silloin riittänyt täällä lukemiseen, luotin paikalliseen auringonlaskun kelipiikkiin ja sieltä se tuli, tuntia ennen laskettua aikaa.

Linkit

Töyssyt sähköksi - uudet iskunvaimentimet säästävät polttoainetta - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/article403809.ece?s=u&wtm=tt-10052010

Karo Hämäläisen Yhtiökokouspuhe beeta - Arvopaperi
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article403673.ece?s=u&wtm=ap-10052010


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Näitä tulevia kannattaa seurailla



VK0 / Macquarie Isl. on tulossa ääneen, Denis, ZL4DB on kolmen kuukauden työkomennuksella. Hän työskentelee vapaa-ajalla SSB ja kutsu on VK0/ZL4DB. Toukokuun puolesta välistä, elokuun puoliväliin. Hän ei ole kokenut pileupin pitäjä tai dx-workkija, joten jäitä pitää laittaa hattuun tai hidas sulake vaihtaa, näin tämä osa infoa pitää ymmärtää.

ZS8M Marion Isl. on myös ilmoittanut aloittavansa samoihin aikoihin, joten pientä piristystä dx-workkimiseen tai ainakin bandien seurantaan on olennaisesti tehostettava.
http://www.qrz.com/db/ZS8M
http://dx-world.net/2010/zs8m-marion-island/

Salamapaikantimet Skandinaviassa
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/paikanninkartta/
Tässä hyvä linkki suoraan: http://www.ukko.ws/

Minulla on koksien ja nettikaapelin kun se tuolla kuparilla ilmassa tulee, irroittelu nykyisin jokapäiväistä puuhaa kun siirryn tuonne ulkotyöosastolle, saa sahailla sauna- ja takkapuita ilman kiireisiä sisälle juoksuja. Vaikka ne isommat paukkeet vielä tuonne merelle jääneet tutkan mukaan, muutaman kerran jyrinää vähän kuulunut. Ja se ei ole tuolta Pahkajärven suunnalta kuulunut, ne ammunnat ovat yleensä aikaisemmin keväällä.

Linkit

Käsityöharrastajan tarvike mekka Tallinnassa, kannattaa käydä ja antaa emännälle aikaa tutustua todella laajoihin valikoimiin, näyttää olevan myös tukku- ja nettikauppaa. http://shop.kl24.ee/

Kouvolan kulttuuripalkinto Kouvostoliitto-projektille Kouvolan Sanomat
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2010/05/08/Kouvolan+kulttuuripalkinto+Kouvostoliitto-projektille/201028970880/4

Täällä Kouvolan kulttuuripalkinnon saanut mediateos
Medialouhos: elävän kuvan tekijä
http://www.medialouhos.fi/#/fi/uutisarkisto/kouvostoliitto?ref=http://www.google.fi/url?sa=t

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 8. toukokuuta 2010

Kolme Muskettisoturia Tallinnassa


Viikon arkipäivät olin poissa radion ääreltä ja sähköpostia vain pikasilmäilyllä, kaikki paikalliset lehdet lukematta, siinä kotiin tulemisen arkea. Että ottaa päähän lukea lähes viikon vanhoja kurttuisia sanomalehtiä vaikka vain paikallisia uutisia putkeen. Ehkä olen liian harvoin nykyisin poissa kotoa.

Keskiviikkona 5.5.2010 oli ZS8M ollut 20 m cw:llä 14021.0 paikkeilla, kukaan ei ole vahvistanut että kyseessä olisi aito. Vain tosivahvoja piraatti epäilyjä, koska mitään ilmoitusta ei ole nettisivuille ilmestynyt. Vasta 15 päivän maissa sieltä on luvattu 20 m ssb aktiviteettia. Tuota 20 m cw piraattia asemaa ei täällä nurkalla ole kuultu, vaikka keliä piti olla silloin sinne.

K.S Sainion muistokilpailu käydään ensi viikon sunnuntaina 16.5.2010. SSB-osa on klo 10.00–10.59 Suomen aikaa, CW klo 11.30–12.29 Suomen aikaa ja RTTY klo 13.00–13.59 Suomen aikaa. Bandeina ovat 80 ja 40 metriä.

Kilpailuluokat ovat yleisluokka yli 100 W; yleisluokka enintään 100 W; JUMA tai muu QRP-laite, enintään 5 W; perusluokka; multi-multi-kerholuokka ja SWL.

Kilpailusanoma on RS(T) + juokseva numero + maakuntatunnus, esimerkiksi
599 079 PS. Juokseva numero on kolminumeroinen ja tulee aloittaa
numerosta 001. Kilpailun kertoimina ovat maakunnat.
Säännöissä on malli suositeltavasta lokiformaatista – hyvä

Kilpailun uudistetut säännöt löytyvät internet-osoitteesta
http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/sainio2010.pdf.

Nyt vasta luin Kalakukko 2010 sääntöjä ja huomasin että olen lähettänyt OH5R lokin luokkaa jota ei ollut säännöissä olenkaan, samalla huomasin että joku muukin oli tehnyt samoin. Saa nyt nähdä miten teko palkitaan, tuleeko uuden luokan lokit tarkistuslokiksi. Vai perustaako kilpailun järjestäjä uuden luokan näille lokeille. Tuon KW/80 katson kyllä ennakkopäätökseksi että kyseinen luokka on lisätty, mutta tulokset ovat vielä julkistamatta, joten kaikki on mahdollista.

Contest Club Finland - Kalakukko 2010 Saapuneet Lokit
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=88&Itemid=2


K8LJG / 4: Amelia Island iota NA-138, on ollut äänessä nyt hälylistalle laitettuna.

Linkit

Laajakaistat ovat törkeästi ylihinnoiteltuja - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article402545.ece?s=u&wtm=tt-06052010

Kasvuyritysten rahoitus pahasti hukassa Tekniikka&Talous#42784
http://www.tekniikkatalous.fi/keskustelu/?threadId=12531&commentId=42784#42784

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

DX World - Ham Radio news for real DXers


ZL7J Chatham Isl. oli aamulla 24900, ei havaintoa, siirtyi myöhemmin 10116.7, pihisten tuli tänne.

Kuten olette huomanneet on alla olevasta linkistä löytyy, ajankohtaista dx-infoa. Vaikuttaa aika kivalta ja monipuoliselta sivuilta. Ovat hyvin uudistuneet ja vakava vaihtoehto eräällä maksulliselle dx-postaukselle. Jonka nimeä en edes mainitse, koska se jo saattaa aiheuttaa copyraitin rikkomuksen. Meillä oli muutama vuosi sitten s-postitse keskustelua eräästä vihjeestä jonka tämä lähde piti yksinoikeutenaan, kuitenkin jossain muualla oli netissä oli samaa asiaa, niin sitä käytin lähteenä, jonka hänelle todisteeksi postasin. Tämä dx asia oli täällä päiväkirjassa, en saanut haastetta oikeuteen tai edes postauksen loppumista. Taisi syyttely ja uhkaukset siirtyä toiseen kohteeseen, koska minua ei sen asian osalta edes sähköpostilla lähestytty.

Täällä sivuilla aktiiviset käyttäjät tekevät sisällön. En yhtään ihmettele miksi on saavuttanut hyvän suosion. Juuri noiden kategorioden runsauden ja palautteen helppouteen - hieno juttu.
Sivut joita todella kannattaa seurata.

DX World - Ham Radio news for real DXers
http://dx-world.net/

ZS8M Radio Room on Twitpic
http://twitpic.com/1k0mvv

Linkki

Tässäkö kallein tapa maksaa? Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/05/02/tassako-kallein-tapa-maksaa/20106195/139


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 1. toukokuuta 2010

Nyt ne sulivat paikoilleen - jäät


Aurinkoon on ilmestynyt pilkkuja R - 12, siis ei mitenkään runsaasti mutta kuitenkin.

ZL7J oli aamulla 15 m cw:llä, ei keli vielä ollut tänne noussut, myöhemmin 20m ssb, asema pihisi ja paikallisen auringonlaskun aikoihin. asemasta kertovia vihjeitä ei näkynyt. Juuri kun EU kelit olisi avautuneet, siellä mentiin nukkumaan, tai päivän yhteyskiintiö jo tuli täyteen.
Myös 30 m bandilla on ollut tarjontaa, mutta sama ilmiö näyttää aamuisin siellä olevan, siellä auringon laskiessa aloitetaan jotain muita puuhia, tai workitaan sellaisia bandeja ettei ole mitään EU mahiksia, nyt juuri asema on 7005, ja täällä eletään puolta päivää. Jos tänne halutaan pitää yhteyksiä, bandi pitäisi olla 17 m tai 20 m.

1996 oli Antti OH2BTB myös OH5TB oli helmikuussa samalla saarella ja 100w ja windomi käytössä. Yhteyksiä oli useita ja eri bandeilla kaikiki yhteydet oli 8.16 – 10.04 utc välillä bandeina oli 80 – 20 m, tietysti aika oli helmikuu. Auringon pilkut oli samaa luokaa kuin nyt.

ZL7J -Chatham Island - dxwatch.com - ham radio dx cluster
http://www.dxwatch.com/qrz/lookup.php?c=ZL7J

Säätiedoissa oli jo ukkosvaroitukset, joten ne antennien koksit taas maihin tai ainakin rigeistä irti. Jos kilometrien pitkän kuparilinjojen päässä on ASDL purkki, kuin niillä on tapana sijoittaa, siinä niiden surma. Itse olen ainakin kolme ADSL purkkia tällä tavalla tuhonnut, täällä haja-asutus alueella, tosin aika jakso taitaa olla ainakin viisi vuotta. Eka muovipurkki tuli liittymän mukana seuraavat olin joutunut itse erillisenä maksamaan.

Ukko –Kolmiomitattu harraste tutkaverkosto
http://www.ukko.ws/

Linkit

Villasukat jalassa nukahtaa paremmin
http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Villasukatjalassanukahtaaparemmin.aspx

Suuri palkkavertailu: Diplomi-insinöörit, lääkärit ja taloustietelijät pääsevät parhaille alkupalkoille Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/04/30/naissa-toissa-lyot-nopeimmin-rahoiksi/20106178/139

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/