Oma blogiluettelo

torstai 24. toukokuuta 2012

Aaton mukana maailmalla, osa 2

 

Maailman suurin makustajalentokone.

Viime kirjeessäni kerroin 1960-luvun kaukomatkailusta. Nyt jatkan edelleenkin ilmailusta.
Viime kuussa ( huhtikuu) tekemämme maailmanympärimatkan suoritimme osittain maailman suurimmalla lentokoneella, A380.

Koneen lähtöpaikka oli Lontoo. Tekninen välilasku tehtiin Singaporessa. Tarjoilu tällä reitillä oli esimerkillisen kiitettävää. Henkilökuntaakin oli riittävästi, yhteensä 25 kun lentäjätkin lasketaan mukaan. Minulle sattui suorastaan onnenpotku paikkoja jaettaessa. Sain nimittäin käyttööni neljä vierekkäistä istuinta. Mikä helpotus oli heittäytyä pitkäkseen yön ajaksi. Kiitosta tarjoilun lisäksi annan koneen hiljaisesta käyntiäänestä sekä joustavasta jalkatuesta.

Suomi mukana koneen valmistuksessa.

Tämän A380 tyyppisen koneen osat valmistetaan useassa Euroopan valtiossa. Moottorit Englannissa, ovet Saksassa, pyrstö- ja siipikaaret Espanjassa. Suomikin on mukana. Jämsässä sijaitseva Patrian tehdas valmistaa ohjainpinnat eli spoilerit. Kyseessä on hiilikuitukomposiittirakenne joka on kestävää, mutta myös kevyempää kuin metalli. Spoilerin kannessa ja pohjassa on noin 50 kerrosta hiilikuitua. Mikäli A380 rakennettaisiin pelkästään metallista, olisi  paino peräti 15 tonnia painavampi. Yhteen koneeseen tarvitaan 16 erikokoista spoileria, jotka kuljetetaan Jämsästä rekka-autolla Ranskan Toulouseen.

17 yön risteily Tyynellämerellä.

Lentomatkan jälkeen tutustuimme Sydneyn nähtävyyksiin. Erityisesti pidimme Hop on, Hop off- kierroksista. Reittien varrella oli 31 pysäkkiä . Lipun hinta oli 30 Adollaria eläkeläiseltä.
Matkamme tarkoitus oli risteillä Tyynenmeren saarilla. Laiva oli Rhapsody of the Seas, joka oli lähtöpäivänä saapunut Singaporen kuivatelakalta. Alus oli saanut uuden sisustuksen. Kustannus 60 miljoonaa Usan dollaria. Työn jälki oli ihailtavan upeaa.
Matkareittimme Sydneyn jälkeen oli seuraava: FK, YJ8, 3D2, KH8, 5W ja KH6. Näistä kohteista siis tulossa valokuvia ja vähän tekstiäkin. 73 de Aatto, oh6pn
www.fi.wikipedia.org/wiki/airbusA380
 www.dxfc.org
 oh6pn@sral.fi



                               Maailman suurin lentokone A380 Singaporen kentällä
                                           Juomapuolessa oli valinanvaraa




73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut: http://tupala.mine.nu/oh5tq/

Ei kommentteja: